Asiakas nousee pöydältä, katsahtaa peiliin. Kasvoille leviää hymy ja huokaus siitä miten ihanat ripset ovat.
Hymyilen ja sanon, että kiva kun tykkäät. Sisälläni tuntuu tältä:
Ne ei ole täydelliset. Ne ei näytä samalta kuin netin mainoskuvissa, tai googlettamalla löydetyssä blogissa jossa bloggaaja ylistää maasta taivaisiin täydellisiä-ihania-jumalaisia-tuuheita-ripsiään. Kiukuttaa.
Haluan tehdä täydellistä jälkeä.
Ripset ovat tehty tekniikan puolesta oikein. Yksi oma ripsi on tarkasti eroteltu ja siihen liimattu yksi ainut kuitu. Yhteenliimaamisia ei ole tapahtunut ja mikäli niitä tulee, korjaan ne. Jokaiseen ripseen ihan kaikkein pienimpiä lukuunottamatta on liimattu ripsi. Silti joku mättää. Mikä?
Ripset eivät ole kauniissa tiheässä rivissä ja muotoillun näköiset. Siellä on välejä. Enkö osaa asettaa kuituja oikeaan asentoon/kulman ripsilinjan muotoon nähden, vaan laitan ne esimerkiksi liian kohtisuoraan tököttämään. Se voi olla itse asiassa yksi syy.
Muoto on muutenkin hiukan ongelmallinen asia. Ajatuksen tasolla on kaunista, että ulkonurkasta silmän keskivaiheille on pidempää kuitua ja sisäkulmassa lyhyempää. Mutta tietynlaiset silmät tämä tyyli voi tehdä väsyneemmäksi ja näyttää siltä niin kun silmät roikkuisivat ulkonurkista.
Tekemällä oppii. Tekisi mieli tehdä ripsiä ihan koko ajan toinen toisensa perään yhdeltä istumalta niin kauan, että ne näyttävät siltä miltä pitäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti